Kesätouhuja

Suomessa tuli yhtäkkiä kesä toukokuun puolessa välissä.☼☼☼

Kelit lämpeni, meren lämpötila nousee kohisten. Ja meidänkin poppoo vihdoin on saatu ulkoilmaan sieltä talven sisätouhuista.

Talviturkki heitettiin tyttöjen kanssa ja kalassa on käyty. . Katiska on yhteisrantamme laiturissa ja laiturilla on ongittu, heitelty virveliä ja lopulta lähdettiin viime viikonloppuna merelle.

Koko lasten tämänvuotisen elämän ajan olen toivonut, että me (ydin)perheenä olisimme voineet tehdä yhdessä asioita. Retkeillä, kalastaa, matkustella, veneillä... vaikka sitkeästi sitä aikaa odotin, ei sitä koskaan tullut.

Mutta nyt me tehdään näitä juttuja, jopa kohtuullisen säännöllisesti. Onnistumisprosentti on vähän sitä sun tätä, mutta tärkeintä on se yhdessä oleminen ja tekeminen - ainakin mun mielestä. Ja koska meitä on nyt mukana kaksi aikuista, kaikki nämä touhut on helpompia toteuttaa ja toisaalta myös silmiä ja käsiä on tuplaten.

Voin sanoa ihan rehellisesti,  että olen paljon onnellisempi nyt. Vaikka tulevaisuus monelta osin on epävarma ja vaikeuksia on edelleen lasten isän suuntaan, niin tämä hetki - se nimanomainen päivä mitä eletään ja ajatukset tulevasta kesästä tekevät minut onnelliseksi. Myös tytöt tuntuvat iloisemmilta ja ovat taas tukeutuneet enemmän minuun. Vanhemman tyttären jalkapalloharrastuksessa olen ihan täysillä mukana, nuorempi kulkee mukana potkimassa palloa kentän laidalla. Ja tytöt lähtevät mielellään ulkoilemaan ja retkeilemään - melkein mihin vain mitä keksin ehdottaa.

Tämä meidän uusi kokeilu oli silakan onginta. Ja tulihan niitä kun osattiin mennä oikeaan paikkaan. Sitten niitä paistettiin nuorimmaisen kanssa koko ilta ja syötiin mahamme täyteen. Nepsy ei suostunut maistamaan ja keskimmäinenkin vähän yökki ruotoja, mutta tämä erittäin äitiinsä tullut  syöpöttelijä veti niitä paistettuna kaksin käsin.

Minäkin 42 vuoteen ensimmäistä kertaa kalassa uskalsin koskea elävään kalaan. Oon aina ollut vähän mato- ja kalakammoinen, varmaankin niiden limaisuudesta johtuen. Mutta nyt ylitin pelkoni, halusin näyttää mallia myös lapsilleni.

Tämä kalahomma tuntuu olevan tytöille mieleen. Esikoisella ei oikein riitä kärsivällisyys + hän haluaa aina vähän parempaa ja enemmän kuin muilla, joten lopulta hermostuu. Nyt onkin yritetty järjestää niin, että esikoiselle järjestyisi jotain häntä kiinnostavaa tekemistä ja ulkoiluhommat tehdään pääasiallisesti tyttöjen kanssa.

Ja onhan ne minullekin niitä hetkiä, kun saan levätä ja elää tavallista perhettä.

Sitä hyvinvointihommaa - miten on edennyt

Muutama asukuva. En muista oliko nämä dieettiä ennen vai sen alkamisen jälkeen. Selvä se on, että lihava nainen siinä on. Nyt tämä lihava nainen on laihtunut jo 6,6 KILOA eli painoindeksi on laskenut sairaalloisesta ylipainosta vaikeaan ylipainoon.

Tarkoitus on tällä rykäyksellä päästä sinne merkittävän ylipainon puolelle ja tietysti mitä lähemmäs sitä lievää pääsen, sen parempi. Ja sinne mä varmaan tulen jäämään.

Taannoin vietettiin syömishäiriöliiton tärkeää "älä laihduta"- päivää joka on koskettanut minuakin. Olen laihduttanut aikaisemmin elämässäni monellakin eri tavalla ja jojoillut -> lopulta sairastunut bulimiaan. Tiedostan kyllä montakin syytä, mitkä siihen on johtanut. Ehkä päänupin sisällä suurin oli kuitenkin se, että laihdutin peilikuvan ja hyväksynnän saamisen vuoksi.

Nyt en edes muista milloin oon viimeks oksentanut, useaan vuoteen en ainakaan. Kai sitä voisi sanoa, että bulimia on selätetty??

Kuitenkin syy, miksi valitsin tämän vlcd-dieetin (johon kuuluu myös 500 grammaa vihanneksia ja hieman proteiinia päivässä ja joka silti voisi laukaista bulimian uudestaan) on se, että tämä sopii mulle juuri tähän elämäntilanteeseen. Mun ei ole juuri koskaan muutenkaan nälkä, joten en tarvitse tähän sen suurempaa itsekuria. Kroppa saa ravintoa, verensokerit pysyy tasaisena ja paino putoaa. Säästän aikaa ruokien kokkailussa itselleni ja käytän senkin lapsiin ja muuhun hyvinvointiin. Enkä stressaa ruoasta, se on suurin ero verrattuna noihin superdieetteihin ja muihin.

Ja kun verensokerit pysyy tasaisena, ei illalla tuu ahmimishimoja. Vihanneksia ja protskua mussutan illalla lasten kanssa pöydässä, joten hekään ei tätä nyt ihmettele.

Ja kun sanoin, että suurin syy on tässä TERVEYS. Niin se on! Mun paastoverensokeri oli maaliskuussa verikokeissa 9,2!!!! Kotimittauksissa pääsääntöisesti yli 7. Viime perjantaina sen mittasin ja oli 5,9. Eli jo pienikin painonpudotus aiheutti jo näin ison muutoksen! Tää on valtavan hieno juttu. Ja tää menee nyt neljättä viikkoa jo ihan rutiinilla. Epäilin alussa, ettei tämä toimi, että keho muistaa jojottelut ja superdieetit. Mutta luojan kiitos tämä toimii! Samoin se hirvittävä väsymys, mitä oli alkuvuodesta, se on hävinnyt suurimmaksi osaksi.

Onhan tässä negatiivisiakin puolia. Painon tippuessa lihasmassa vähenee, riski puutostiloille on olemassa ja ennenkaikkea kehon riski joutua säästöliekille. Tiedostan ne kyllä itsekin ja säästöliekin kanssa täytyy olla erityisen valppaana.

Tottakai iso osa tätä prosessia on miettiä, että mitä sitten jatkossa.  Kuinka kauan tätä jatkan ja mihin lopetan (ok, lopetan meidän sovaan joka alkaa 10.6 anyway). Mitä sitten, miten palata normaaliin ruokavalioon ja onko mun kohdalla se normaali ruokavalio minkälainen. Onko vähähiilarinen, vege vai mitä.

Mutta siihen on onneksi vielä aikaa ja tärkeintä on nyt jatkaa sitkeästi tätä laskusuuntaa. Eilen venyttelin illalla ja iloitsin siitä, että vatsa ei enää ollut niin pahasti tiellä. Että pienistä asioista suuri ilo!

 Mitään aktiivista liikuntaa en ole tässä lisännyt, kotihommat on aika riittäviä. Kentän laidalla potkiskelen palloa ja touhuan pihahommia kun muilta tekemisiltäni jaksan. Työpäivän aikana tulee noin 1,5 km käveltyä autolta työpaikalle ja takaisin autolle. Ja vähän venyttelyä kotona. Ulkoilua, lenkkeilyä, luonnossa liikkumista, pihatöitä... niillä mennään toistaiseksi.


Tätä aktiivista ruskettunutta Iiristä tuskin enää tulen näkemään. Kuntosalihimot ovat kokonaan kadonneet viime vuosina, jonkunlainen hiit/crosffit/crosstraining tyyppinen harjoittelu kyllä kiinnostaa, mutta just nyt mielentila ja aikataulu ei oikein anna myöten, että voisi alkaa säännöllisesti mitään harrastamaan. Joskus sitten, kun sen aika on.

Mutta fyysinen olo on hyvä, parempi kuin aikoihin. Vanhat vaatteet ja sormukset alkavat pikkuhiljaa mahtua taas päälle yksi kerrallaan, tuleehan siitä hyvä mieli.

Tässä tälleen lyhyesti, mitä nyt dieettirintamalla on menossa. Tuun varmasti kirjoittamaan tästä vielä lisääkin.