Pitkä tauko ollut taas edellisen postauksen jälkeen, mutta ehkä sille on ollut hyvä syykin. Aloitin tosiaan reilu kuukausi sitten masennuslääkkeen ja nyt annostus on saatu kohdilleen ja oloni on kohentunut todella todella paljon. Toki edelleen on vähän lamaantuneisuutta ja väsymys on tylsä sivuvaikutus, mutta suunta on todellakin parempaan päin.
Olen jaksanut olla lapsille läsnä ihan eri tasolla, mitä aikaisempina kuukausina. Olen itkenyt vissiin 1-2 kertaa ja ylipäätänsä mieli on pysynyt todella rauhallisena. Pojan kanssa just juttelin siitä, että kun äiti ei enää itke että se lääke tosiaan auttaa. Eikä äiti enää huudakaan eli pärjään lasten kiukkujen kanssa paljon aikaisempaa paremmin.
Juuri nyt on se hetki, että minua tarvitaan todella paljon. Lapset ovat jokainen alkaneet reagoimaan eroon omalla tavallaan ja tottakai kaikki tunteet näytetään minulle. Mun on oltava vahva, kärsivällinen ja luotettava, näytettävä että rakastan. Isä on lapsille lähinnä leikkikaveri.
Lasten kanssa olen jaksanut jopa touhuta jo vähän enemmän, toki vielä on pitkä matka siihen entiseen. Enkä tietenkään voi vaatia itseltäni enempää, mihin kykenen. Nyt olen totaalisen yksin ja mulla ei käytännössä ole kotona sitä toista jolle vois jättää vaikka nuorimmaisen jos haluaa vanhempien kanssa mennä hiihtämään. Monet asiat eivät vaan onnistu samalla tavalla kuin ennen ja se on kyllä aika tylsä juttu.
On ollut myös todella paljon nieleskelemistä siinä, että miehen uusi naisystävä tekee lasten kanssa niitä ”mun” juttuja. Eli siellä sitten kyllä mies ulkoistaa samat asiat uudelle naiselle, mitkä ennen oli mun ja lasten juttuja. Ja kun siellä on ne kaksi aikuista, niin hommat sujuu paljon helpommin. Katkeruutta on vieläkin vähän ilmassa, mutta joku kaunis päivä mäkään en enää ole yksin ja onnellinen taas.
Mulla on nyt vapaitakin. Vapaaviikonloppuna tapaan ystäviä, käyn ulkona ja treffeillä(!), teen kotihommia ja suunnittelen sekä järjestelen elämääni ilman miestä.
Eron toista vaihetta voi hakea maaliskuussa ja jäänkin mielenkiinnolla odottamaan, milloin mies ne paperit laittaa. Osituksen olemme saaneet selväksi, pankkiin menemme kahden seuraavan viikon sisällä.
Olen varovaisesti onnellinen. Olen myös tavannut henkilön, josta pidän ja toivon että ystävyytemme syvenisi aikanaan johonkin suurempaan.
Lasten isän kanssa jatkuu sama vääntö kuin aina ennenkin. Olen tehnyt isoja rajauksia sinne suuntaan mm. yhteydenpidossa ja pikkuhiljaa siltäkin osin saan tiputettua hänet kokonaan elämästäni ulos. Pääsen omassa elämässä eteenpäin. Pitkään tuntui siltä, että tämä exä halusi väkisin pitää päivittäin yhteyttä. Milloin ne oli lasten asioita, milloin tarjoutui vaihtamaan lamppuja. Välillä haastoi vain riitaa. Siitä tuli minulle aivan turhaa ja ylimääräistä stressiä ja kaiken sen poistan nyt elämästäni, jotta pääsen keskittymään tulevaisuuteen.
Peilistä katsoo usein jo hymyilevä nainen. Tämä nainen uskaltaa jo välillä ottaa pari tanssiaskeltakin.
Kuinka paljon helpompaa elämä nyt on. Ilman sitä tunnevammaisia empatiakyvytöntä pettäjämiestä, jossa riipuin vuosikausia ydinperheen vuoksi. Luojan kiitos näin kävi ja hän on jonkun toisen oma. Yhtään ei ole edes ikävä, eikä muitakaan positiivisia tunteita ole ollut pitkään aikaan häntä tai entistä yhteistä elämäämme kohtaan.
Kuulostaa hyvältä ♡
VastaaPoista