Just kun olet mielestäsi päässyt kuiville ja fiilikset on ihan kohtalaiset.
Tulee lauantai.
Olet läsnä lapsille aamusta asti. ehtiin porukalla aamiaiseksi amerikkalaisia pannukakkuja (keskimmäinen teki taikinan ja vanhin paistoi), sen jälkeen lähdettiin kaupungille ja torille kävelemään, kahvilaan, ja hakemaan kurpitsat. Kotona teit ruoan, levitit pyykit, sen jälkeen ohjasit ja autoit lapsia tekemään hienot Halloween-kurpitsat ja vielä kaivoit kynttilät ja veitte kurpitsat ulos.
Menet laittamaan saunaan tulen jonka jälkeen keskimmäinen tulee sanomaan, että sä et äiti ole tänään yhtään ollut meidän lasten kanssa. Jokaisessa välissä lapset riitelevät ja riehuvat. Kun itseltä menee hermot ja volyymi nousee, esikoinen huutaa tosi rumasti takaisin. Hyvä, ettei haistattele.
Lähetät kuvia kurpitsoista esikoisen puhelimeen ja kun kurkkaat kännykästä, huomaat että isänsä on lähettänyt pojalle viestejä: on ostamassa uutta autoa ja siitä kuvia, kuva pojalle ostetusta lahjasta ja viimeisenä kuva sieltä uuden naisen kotoa jossa juhlat menossa. Muistiin palautui, että mies taisi tosiaan lapsille luvata juhlat aikaisemmin keskustelematta minun kanssa, joten eiköhän tästä vielä saada joku "äitiontyperäkuneipäästänytmeitä"- juttu.
Sen jälkeen ei tee muuta kun istua alas itkemään. Katkeria kyyneleitä. Isän pitäisi olla täällä meidän kanssa tekemässä näitä juttuja eikä siellä vieraan lumpun ja hänen lapsen kekkereissä. Siellä kuuluisi olla hänen isänsä eikä meidän isä. Meidän isä, huolimatta siitä ettei se koskaan ole ottanut tämmöisiin askarteluihin osaa, pitäis olla täällä iloitsemassa omien lapsiensa tuotoksista. Ja kertomassa minulle, kuinka hienosti olen jaksanut koko päivän. Sitä en tule kuulemaan koskaan hänen suustaan, kuten en koskaan ennenkään ole kuullut.
Voihan itku.
Vaikea suhde. Vaikea ero. Nyt ne katsoo muumeja kun mä pakenin itkemään toiseen huoneeseen. Taas pitäisi sanoittaa lapsille, miksi äidille tuli itku. Ja jaksaa, jaksaa sitä elämää minkälaiseksi se muuttui miehen katalien temppujen jälkeen muuttui. Onneksi näitä hetkiä on vain silloin tällöin. Ja harvenemaan päin. Mutta monta asiaa yhtä aikaa, niin kyllähän sitä romahtaa.
Voimia siulle. Hei, jos yhtään lohduttaa ja tämän varmasti tiedät itsekin, että lapset kiukuttelevat, vaikka kaikki olisi hyvin. Toisaalta he aistivat, että olet ajatuksissasi "muualla" ja reagoivat siihen, toisaalta he ymmärtävät sen. Lapset ovat tavattoman fiksuja. Kun istut sinne heidän viereen katsomaan muumeja ja rentoudut, olet läsnä. Nykyaikana murkkuikä tulee aikaisemmin ja aikaisemmin, koulussa oikein imevät eri haukkumatyylejä ja äidillekin laitetaan vastaan. Minä olen tällähetkellä tympeä ort., halloweeninkieltäjä ja hipsterisuolan käyttäjä. Meillä on tavallista jodioitua suolaa...Pietään yhtä, koeta jaksaa.
VastaaPoista♡
VastaaPoistaAinahan sitä sille kaikista lähimmälle ja rakkaimmalle kiukuttelee, tiuskii tai purkaa pahaa päiväänsä. Ehkä tässäkin näin :-) Teet varmasti enemmän kuin tarpeeksi <3 Huolehdi myös omasta jaksamisestasi <3 Tuo isä-osuus tekstistä on kyllä todella surullinen, harmittaa teidän puolesta :-(
VastaaPoistaKiitos kommenteista <3
VastaaPoistaOli kyllä harvinaisen romahduttava taas lauantai, mutta aina sieltä tavalla tai toisella noustaan. Nyt ehkä juuri, enemmän kuin koskaan, tarvitsen jaksamista tähän yh-arkeen ja tapoja ja apua selvitä myös lasten kanssa.
Pakko heittää entisestä elämästä menemään monet laatuvaatiumset ruokan ja muun suhteen ja keskittyä olennaiseen.