Kevätaurinko

Kevät koittaa ja aurinko on pilkotellut täällä etelässä jo toista viikkoa. Pikkuhiljaa omat mielialat ovat alkaneet kohoamaan ja koko mustan syksyn painajaismaiset päivät ja illat tuntuvat olevan takana päin.

Meillähän kävi tosiaan syksyllä niin, että esikoinen alkoi reagoimaan joulukuussa eroon viivästyneesti ja luulenpa, että sillä oli iso osuus, että olin elokuusta saakka ollut itkuinen ja poissaoleva.

Nyt se pikkuhiljaa tuntuu olevan takanapäin. Mielialat on tosiaan tasaantuneet (kiitos lääkityksen) ja jaksan keskittyä lasten kanssa olemiseen ihan eri tavalla. Tein myös isoja irtiottoja exästä, pistin kaikki ylimääräiset (WA) yhteydet poikki ja kieltämättä se on nyt tuntunut oikealta ratkaisulta. Normaalissa sopuerossa varmaan päivittäinen yhteydenpito ja kommunikointi mm. lasten asioista on tärkeää, mutta minä en oikein tahtonut päästä eteenpäin ja miehen jatkuva edestakaisin säätäminen vaan hermostutti.

Mitäs me ollaan lasten kanssa nyt sitten tehty? Hiihtolomalla kävin tyttären kanssa hiihtämässä ainakin kolme kertaa. Poika oli myös mukana muutaman kerran. Käytiin luistelemassa useita kertoja ja mäkeä laskemassa myös. Turussa Ispoisten rannassa on pulkkamäki ja jäällä napakelkka, sitäkin käytiin kokeilemassa. Kotona olen opettanut lapsille shakkia, tytär halusi nyt opetella ompelemaan (koneella!). Ollaan pelailtu ja tehty palapelejä. Oikein superintensiivistä äitiyttä siis.Lapset selkeästi tarvitsee sitä just nyt, haluavat olla lähellä ja seuraa.

Kuvassa meidän maaliskuussa kolme täyttävä uhmapää. Hän päätti helmikuun alussa, että pukeutuu hellemekkoihin. Välillä kaivaa illalla mekon valmiiksi, nukkuu se päällä ja menee päiväkotiin. Ennen niin jämpti minä on antanut periksi aika monessa asiassa. Jos lapsi siitä saa iloa, niin pitäköön mekkonsa, kunhan laittaa neulepuseron päälle (sitäkin toki yrittää riisua koko ajan).

Jokainen lapsista on reagoinut eroon eri tavoin. Esikoinen on ottanut kaiken rajuimmin: sulkeutunut ja riehunut sekä haastaa riitaa sisaruksille koko ajan. Keskimmäinen "isin tyttö" on ripustautunut nyt äitiin. Nuorimmainen puhuu ihan tauotta, että haluaa mennä isälle/isän naiselle. Hänellä on se mielenpäällä koko ajan ja kun joudun kieltämään, niin sitä seuraa itkupotkuraivari.

Yritän nyt vaan olla ottamatta pulttia siitä, mutta kieltämättä kun sadannen kerran kuulen saman päivän aikana isän uudesta heilasta, tekisi mieli sanoa jo että voisko riittää tältä päivältä. Toki alkuinnostuksen jälkeen heilan nimi on häipynyt vähemmälle ja isästä on ruvettu puhumaan enemmän. Pikkuhiljaa varmasti alkaa arki laskeutumaan sinnekin.

Kotona olen tehnyt pikkuhiljaa niitä muutoksia. Aluksi en uskaltanut isoja asioita tehdäkään, kun ositus oli kesken (se venyi siis kaikenkaikkiaan 8 kk siitä kun mies lähti kotoa), mutta nyt tällä viikolla saatiin se valmiiksi. Talo on nyt KOKONAAN MUN. Oma tupa, oma lupa!!! Se oli samalla todella huojentavaa, mutta myös innostavaa. Nähdä se koko laina siellä omalla tilillä ja luoda kokonaan oma talous.

On huisin jännittävää tehdä taloussuunnittelua, miettiä että miten ja mitä säästäisi lapsille, mihin kaikkeen tarvitsee ylipäätänsä säästää, miten juoksevat menot kannattaa hoitaa jne. En ole tämmöistä ennen tehnyt, ennen liittoa olin köyhä töitä tekevä opiskelija ja kaikki raha meni suurinpiirtein elämiseen. Nyt pyörittelen kaikenlaisia visioita päässä, miten voin taata lapsille parhaan mahdollisen taloudellisen tulevaisuuden.

Olen ihan into pinkeänä. Oikeasti. Syksyllä kävin tuon maton ostamassa ja laitoin kotia pitkän valkean kauden jälkeen ihan uuteen uskoon. Keltainen tuoli oli aikaisemmin jo ostettu Ikean ale:sta, sohva käytettynä tori.fi:stä.
Tuo paljon kehuja saanut lipasto on kierrätyskeskuksesta muistaakseni 50 euron hintaan ja keltaiset nupit ebaystä. Taulu on Ikeasta ja on itse asiassa liitutaulu.

Musta on ihana pitää näitä lipastoja. Exän asuessa kotona jostain syystä hänellä oli tapana täyttää kaikki lipaston päälliset omilla rojuillaan ja nyt saan vihdoin laittaa tuikkukipponi ja muun kivan, jotta koti olisi viihtyisä.

Pidän tosi paljon vanhoista kalusteista ja tällä hetkellä just 50-60 luku tuntuu mun jutulta. Tarvitsen säilytystilaa, mutta haluan keveyttä kotiin.

Olen joskus suuunnitellut lipaston entisöimistä, koska, kuten kuvassa näkyy, oikeanpuolimmaisessa ovessa on lakkapinnassa kulunut läntti (siinä oli tarroja). Lipastosta puuttuu myös avaimet, ne ajattelin jossain vaiheessa vaihtaa nuppeihin tms.


Tämä lipasto on jostain ostettu käytettynä jo vuosia sitten.

Mutta tuo ihana taulu eksyi kotiin turku design now:n jouluisessa pop up:ssa. Siinä on kaikki ihanat elementit Turusta. Juliste on Kui? designin käsialaa ja sen voi tilata
täältä. Löytyy myös muissa väreissä.

Meidän kodissa on tosi vähän ehjiä seiniä, joten juliste odottelee nyt kunnollista paikkaa tässä lipaston päällä.

Mulla on myös suunnitelmia kehystää aika paljonkin lapsista otettuja kuvia. Meillä on valokuvaamossa otettuja kuvia, sekä valokuvaajan luonnossa ottamia ihania kuvia. En vaan ole osannut vielä oikein päättää, että teenkö kollaaseja vai tulostanko niitä isompina.



Sitten on tämä mun viimeisin projektini, jonka toteutin toissaviikonloppuna lasten ollessa isällään. Tuolin sain vuosia sitten vanhalta naapuriltani ilmaiseksi ja vuosia olen miettinyt sen päällystämistä.

Kankaat ostin jo viime keväänä/kesänä Ikeasta pitkän pähkäilyn jälkeen. Sitten ne vaan odottivat, ja odottivat....

Ystävän kanssa tuli puheeksi, että mitenkä tämmöinen nyt kannattaisi toteuttaa ja sain sitten inspiraation. Revin vanhat kankaat pois, ratkoin ne ja leikkasin uudet kankaat vanhoja mallina käyttäen. Ompelin, pujotin ja siinä ne nyt on!

Keltainen tuoli oli ennen meidän lasten ykköstuoli, mutta kyllä tämä kukkainen on nyt voittanut suosiossa parinsa. Liekö silläkin osuutta, että kukkatuolista yltää pleikkarin ohjaimiin ja näkee paremmin telkkarin?


Tämmöinen siitä sitten tuli, eikös olekin hieno pari! Pidän kotini värimaailmasta ja jotenkin tuo Ikean villamatto sitoo kaikki värit yhteen.

Miten mukavaa on, kun saan ja osaan tehdä itse. Ja oman näköistä. Miehen kanssa asuessani minulla oli kohtalaisen vapaat kädet, mutta viimeiset vuodet olin niin väsynyt ja lamaantunut, että en oikeastaan saanut mitään tehtyä.

Ja appivanhemmatkin muuten kehuivat, kun olivat kylässä. Kuulemma ihan "ammattilaisen" tekemän näköinen. Kaippa se pitää ottaa kohteliaisuutena.

Ja jotta ei menisi pelkiksi käsitöiksi, niin kyllähän tässä kaikenlaisia ajatuksia on tuon tulevaisuudenkin suhteen.


Vuosi takaperin haaveilin, että suoritettuani ympäristöalan ja maantieteen perusopinnot avoimessa uskaltaisin vihdoin hakea Helsinkiin ympäristöalan maisteriohjelmaan. No se on nyt jäänyt kyllä taka-alalle ja noi avoimen opinnotkin jäi kesken.

Nyt sain vihdoin itsestäni irti ja hain opinnoille lisäaikaa. Ja mietin nyt noiden opintojen vaihtoehtoisia erilaisia tapoja. Tyyliin kärräänkö koko lössin joksikin aikaa Helsinkiin vai miten ihmeessä saisin suoritettua opintoja, gradun tietty voi tehdä kotonakin. Tai mitä kaikkia vaihtoehtoja voisi muita olla.

Vaikka olen blogia kirjoittanut vuosikausia _minä_ muodossa, niin aina olen ollut tosi riippuvainen toisen haluamisista. Me ei oltais ikinäkoskaan voitu muuttaa täältä seudulta mihinkään (enkä olisi voinut hakea edes töitä), koska miehen vakityöpaikka josta hän ei koskaan uskaltaisi luopua.

Nyt olen vapaa niistä kahleista ja se tuntuu sekä jännittävältä, että innostavalta. Vaikka lopulta jäisimmekin tänne Varsinais-Suomeen loppuelämäksemme, niin pelkkä ajatus että saa itse päättää, tuntuu hyvältä!

Aurinkoa ja iloa helmikuun loppuun toivottaa punapää Iiris!