Jotain uutta

Please, älkää katsokaa ja tuomitkaa tuota lastenhuonetta tuossa taustalla - tytöt oli just siivonneet sen ja keksineet aloittaa samantien sotkemisen. Noh, vitsi vitsi :)

Piti napata kuva tästä ihanasta Neulomon mekosta, jonka kävin Prisman alelaarista ostamassa. Minua ei nimittäin ole ennen viime kesää juuri koskaan nähty mekossa, harvemmin hameessakaan. Nyt kaapissa on mekkoja ihan hirveästi eikä yhtään tunnu siltä, että olisin lopettamassa hamstraamista.

Ajatus mekoista kirjoittamiseen lähti oikeastaan siitä, kun katson mun keskimmäistä lastani, eli tätä jalkapalloneitiä joka ei todellakaan ole mikään prinsessa hienohelma. Parhaat kaverit on poikia ja selkeästi hän viihtyy poikien kanssa tyttöjä paremmin. Joskus mietin, että johtuuko se hänen iästään (on lopppuvuodesta syntynyt ja pojathan ovat vähän lapsellisempia...) vai onko se nyt vaan niin, että kuten äidilläänkin, poikien kanssa on vaan helpompi olla?

Onhan meilläkin noita nukkeleikkejä männävuosina ollut jonkun verran ja mekkoja hänkin pukenut päälle, että enpä tiedä... nyt neiti tuntuu viihtyvän poikien kanssa. Ja jalkapallosta tuttujen tyttöjen.

Ja niin minäkin olen vuosia ja vuosia tehnyt. Ainakin lukioajoista asti mun parhaat ystävät on pääosin olleet poikia, yliopistossa, työelämässä oon aina ollut miesvaltaisella alalla. Semmonen farkkutyttö. Jossain välissä harjoittelin meikkaamista ja töissä aamulla vedin pakkelia naamaan, nyt on taas menty melko luomuna eron jälkeen (ei ole aikaa meikkaamiselle).

Mutta nämä mekot on kyllä saaneet minut nyt innostumaan. En oikeastaan koskaan ole kovin lämmennyt tämmöisille vaatteille ja nyt sitten olen aivan into pinkeänä. Muutenkin tyyli on muuttunut työvuosista kotiäitivuosien kautta nykypäivään.

Vuosia päässä ollut mutsinuttura hävisi punaisen värin tieltä jo reilu vuosi sitten. Nyt tekis mieli jo jotain muutakin väriä, mutta kampaajalle meneminen on meikäläiselle aikamoinen riskinotto.

Tässä syksyllä  kotiutui yksi kivan näköinen mekko, jolle on varmasti käyttöä nyt tänä syksynä. Noshin syysmallistosta tämän bongasin ja tilasin sitten sovitettavaksi. Oli muitakin vaatteita, mutta leikkaukset ei istuneet mulla muissa ollenkaan. Tämä oli sopiva värin ja mallin puolesta. Noshia olen fanittanut jo jonkin aikaa, mutta välillä on mallistoja joista ei löydy mitään itselle sopivaa. Sitten taas joku pistää silmään samantien ja siihen ihastuu.

On aika kiva fiilis kun alkaa löytämään itselleen jotain oikeaa tyyliä. Kai sekin on tätä neljänkymmenen ”löydäitsesi”- juttua kun vihdoin voi alkaa olemaan tyytyväinen omaan itseensä semmoisena kuin on. Tottahan suurimman osan ajasta olen vähän "sinnepäin", on yleensä melkoinen kiire aamuisin. Mutta annettakoon se anteeksi. Tämä on elämää tässä ja nyt.

Pakko kyllä myöntää, että erollakin tietysti on asian kanssa tekemistä kun nyt voi vihdoin hengittää kotona rauhassa, niin moni asia on auennut ja selvinnyt ja pystyn vihdoin antamaan itselleni anteeksi. Tein kaiken mitä pystyin, enempään en pystynyt ja en kelvannut silloin. Nyt kelpaan semmoisena kuin olen ja ennenkaikkea kelpaan itselleni.