Meidän koti ja meidän elämä

Kun innostuin noista mekoista niin kirjoittamaan, tuli mieleen että jos tässä omaa tyyliä avaan niin miksei sitten oma kodinkin tyyliä.

Tässä viikonloppuna innostuin taas vähän touhuamaan kotosalla näitä mun omia pieniä remppajuttuja ja tällä kertaa tylsä makuuhuone sai yhdelle seinälle uuden tapetin. Minä kun olen minä ja päätän aloittaa tapetoimisen, se tehdään sitten niinkuin heti eikä mietitä sen enempää.

Eli siirsin huonekalut, suojasin lattiat ja kaivoin tapettirullat ja liisterin esiin. Ei siitä hullumpi tullut, ei ollenkaan. Tätä tapettia olen katsellut pitkään, ensin löysin sen ebaystä ja sitten etsin ja kiersin Turun rautakauppoja, josko jostain saisi tilaustavarana.  Mutta sehän löytyi Bauhausin valikoimasta, ihan ihmeellisen hyvä tuuri. Nelisen tuntia meni seinän kanssa ja voi kun olenkin nyt tyytyväinen. Mitäs olette mieltä?

Mulla on aikuisiällä vaihtunut tyyli moneen kertaan. Kotoa aikanaan muuttaessani pois ei oikein ollut vielä väliä huonekaluilla, mutta sitten kun pääsin reilu parikymppisenä sisustuksen makuun, kodin perusvärit oli puu, sininen ja keltainen. Toki valkoistakin oli jonkun verran.

 Seinillä ei ole juurikaan ollut mitään suurempia tauluja, kunnes nyt sain isoäidiltä pari taulua Krakovasta ja lapsista olen teettänyt paljon kuvia joita voisin laittaa seinälle.

Ekassa omistuasunnossa hyvin pitkälle sisustettiin - valkoisella. Ikeasta sai valkoisia lastulevyhuonekaluja, jotka edustivat semmoista pientä talonpoikaissuuntaa, edullisesti. Oikeastaan melkein kaikki huonekalut olivat aluiksi valkoisia.

Sitten pikkuhiljaa tummanruskean muodossa alkoi puun värit palata takaisin ja sille tielle lopulta jäin. Psst. toi kello on Clas Ohlssonilta.
En tiedä onko tämmöinen uusretro, tai skandinaavinen, mikä lie mun tyylisuuntani nyt onkaan, oikein muotia. Toi taulu oikeastaan kuvaa aika hyvin tätä meidän kodin värimaailmaa. Plus keltaisen kaverina on myös ruskeaa ja vihreän eri sävyjä. Taulu kuvastaa Turkua, kaikki kaupungin tuntevat kyllä tunnistavat tutut elementit siitä.

Mähän en ole Turkulainen syntyjäni enkä edes asu Turussa, mutta joka päivä ylitän työmatkalla Turun rajan.Ja olen asunut Turussa joitain vuosia, joten tuttu kaupunkihan tämä on. Ja onhan Turussa nyt paljonkin "sitä jotain", opiskelijoita ja ihanaa elämänmenoa kun jokirannassa kävelee, paljon nähtävää ja maamerkkejä. Nuo nosturit ovat esimerkiksi tosi makeat ja Samppalinnan uimahyppytornikin on päässyt kuvaan!

Paljon olen miettinyt, että jos muutan tuolta nykykodista pois jossain vaiheessa (juu, kyllä se aika ajoin ahdistaa asua exän remontoimassa talossa), niin voisin Turun kantakaupunkiin muuttaa. Paljon upeita vanhoja puutaloja, joista löytyy minunkin kokoiselle perheelleni asunto.  Ei olisi yhtään hullumpaa sekään, aloittaa kaikki alusta ja vieläpä kaupungissa.
Mutta muutto tuskin on ajankohtainen vielä pitkään aikaan eikä siitä loppujen lopuksi yhtään tiedä mihin elämä vie.Sitä paljon mietin, olenko minä kuitenkaan omakotitaloihminen. Juu on hieno uusi auto, mutta oikeasti en ole autoilijatyyppiä ollenkaan, enemmän pyöräilijä tai julkisten käyttäjä. Ja tärkeämpää melkein on lähellä olevat palvelut (ja harrastuspaikat) kuin oma suuri piha. Mutta nyt eletään tässä, ainakin sen aikaa kunnes jotain muuta.

Kotoa löytyy myös kaikenlaisia  apujuttuja lapsosille. Taulu jossa viikon kaikki menot, aamurutiinit kuvakortteina, oikeastaan tuo ylempi kellokin tuli siinä vaiheessa kun tajusin että lapset eivät pärjää digikellon kanssa.

Mutta niin palatakseni siihen sisustamiseen, niin kyllähän eron jälkeen on tapahtunut kaikkein suurimmat muutokset.

Multa lähti matto ja sohva vaihtoon samantien, keittiön tuolit seuraavaksi... monenlaista pienempää ja suurempaa olen pikkuhiljaa muokannut. Siirtänyt huonekaluja pitkin asuntoa ja nyt laittanut viimeisenä pari taulua.

Tekisi niin mieli vaihtaa kaikki loputkin huonekalut, mutta vähän se on kallista ja toisaalta eipä se paljoa auta kun talo lattiasta kattoon on exän kädenjälkiä täynnä. Ei siihen auta muu kuin se totaalinen muutto.

Mutta me eletään nyt lasten kanssa nykyhetkeä joten yritetään nauttia siitä.

Yksi juttu mikä tuli mieleen, on myös se, että mehän asutaan nyt yhdessä kerroksessa. 60-luvun talomme on tosiaan tehty yhteen kerrokseen kaikki 4 makkaria ja muut huoneet. Yhdessä kerroksessa asuessa on melkeinpä mahdotonta estää lasten tavaroiden ja lelujen leviämistä olohuoneeseen ja muualle asuntoon sieltä lasten omista huoneista.

Jotenkin mä saan pidettyä huushollia kunnossa, mutta rimaa on ollut pakko laskea. Onneksi lapset tietävät suurinpiirtein mihin saa koskea ja mihin ei. Esimerkiksi äidin vitriinikaappi on vielä säilynyt koskemattomana. Tosin sinne aiotut lastenkirjat lojuvat pitkin lattiaa.

Ehkä ennen kaikkea on mukavinta se, että saan sisustaa juuri kuten itse haluan. Exä aikanaan kun muutti mun kämppään, kantoi ensimmäisenä (mun vastusteluista huolimatta) videotykin, kajarit ja kankaan mun olohuoneeseen (nythän se kantoi ne samat kamat uuden rouvan kotiin). Nyt ei tartte miettiä yhtään, että mitä joku muu ajattelee vaan saa ihan itse touhuta ja järjestellä kotona miten lystää. Ihan vähän haluan uskoa myös, että lapsetkin tykkää asua tämmösessä persoonallisemmassa kodissa verrattuna entiseen. 



Sitten on myös näitä hyvän tuulen juttuja. Kuten maailman kartta. Joskus me vielä lasten kanssa kierretään tuota karttaa ristiin rastiin.
Ja käsityöt, aina silloin kun jaksan. Tuo pitkä matto on kyllä kirppikseltä, mutta pyöreät on mun itse tekemät.

En mä oikeasti ole mikään käsityöihminen, enkä visuaalisesti kovin osaava, mutta joskus tulee näitä iloisia ideoita kun on aikaa ja jaksamista touhuta. Ja löytöjä kun jaksaa kiertää kirpputoreja.














Joitain muistojakin on. Käytiin exän kanssa häämatkalla Egyptissä.... 11 vuotta sitten. Nyt nämä taulut vasta pääsivät seinälle kaikkien näiden vuosien jälkeen.








Lasten juttuja "punatukkainen äiti"










...ja meidän arkea.