keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Erilaiset lasten synttärit


Mun lasten synttärit ajoittuu aina syksy-talvi-kevät akselille. Toki pojalla on oikea syntymäpäivä kesäloman aikan , mutta me vietetään näitä kaverisynttäreitä yleensä tälleen aika syksyllä. Ehkä vähän voidaan antaa äidillekin anteeksi kaiken hässäkän keskellä, ettei aikaisemmin kyennyt järjestämään...

Viime vuonna pidettiin lasersotasynttäreitä paikassa, missä kaikki muutkin pojat halusivat kekkerit viettää. Sen jälkeen olen huomannut, että  nämä lasten synttärijutut on ihan hurjan iso bisnes ja järjestäjiä on ihan laidasta laitaan museosta sirkuksen kautta liikunnallisiin juttuihin. Mutta, mutta...





Varmaan jo vuosi sitten törmäsin jossain turun yliopiston järjestämään synttärimainokseen tiedesynttäreistä. Pieni aavistus oli, että lapseni saattaisi siitä pitää ja kun ehdotin, niin hän lämpeni asialle samantien.

Lounais suomen LUMA-keskus järjestää tiedesynttäreitä ja kaikkea muutakin lapsille ja nuorille. Parin viikon jonotus ja saatiin synttärit alkamaan.

10 poikaa saivat kaikki labratakit päälle ja suojalasit silmille. Sitten laboratorioon, jossa päästiin tekemään hauskoja kokeita. Tutuksi tulivat koevälineistö, eri termejä (hapan, emäksinen), pitoisuudet (sokerin eri pitoisuudet aineissa) ja ennen kaikkea tekemisen ilo ja riemu.

Tunnin pituinen laboratoriosessio oli mielenkiintoinen, mutta tottakai pitkän koulupäivän jälkeen jokainen itsekukin oli jo vähän levoton. Onneksi oli hyvä opettaja joka sai pojat pidettyä ruodussa.

Kokeita tehtiin tosiaan kolme eri settiä ja tulokset olivat kyllä tosi hauskoja.



Viimeisen setin jälkeen siirryimme lasten kanssa herkkuosastolle. Olin lounastunnilla käynyt putsaamassa Lidlin ja kyllähän ne herkut aina lapsille maistuu. Lasten (ihana) isoäiti, ei siis minun äitini, oli leiponut mokkapaloja ja tuli auttamaan myös kekkereiden kanssa. Lahjoja tuli myös vaikka kuinka paljon, legoista lahjakortteihin. Ja synttärisankari oli iloinen ja tyytyväinen.

Huh, siispä nyt on taas on yhdet kekkerit juhlittu!

On kyllä hauskaa, vaikkakin aika kallista, järkätä synttärit jossain muualla kuin kotona.

Minkälaisia kokemuksia teillä on kouluikäisten synttäreiden järjestämisestä?



2 kommenttia:

  1. Aika kiva idea synttäreille. Jyväskylän seudulta ei taida samantyyppistä paikkaa löytyä. Kun omat lapset olivat koulukäisiä, pidettiin synttäreitä seuraavissa paikoissa mm. megazone, leffateatteri, karting center ja ihan koti. Kotisynttäreillä suosikki oli pihaolympiaiset. Herkut on aina nautittu kotona, tehty itse tai haettu kotiin kaupasta.

    VastaaPoista
  2. Helsu, juu tämä olikin kiva poikkeus kaikkien sirkus/hoplopp-synttäreiden rinnalla. Mulla pojan virallinen synttäripäivä on keskellä heinäkuuta jolloin lähes kaikki kaverit on kesälomilla. Ja tosiaan häntä ei hurjastelut kiinnosta, niin pitää keksiä aina muuta :)

    VastaaPoista

Uusi blogini

Uusi blogini jonka aihealuetta yritän viritellä vähän uusille taajuuksille. https://ruuhkavuodetrokkaa.blogspot.com/