Äiti ja (keskimmäinen) tytär

Minulla tosiaan, kuten siellä esittelytekstissä taisin mainita, on yksi leikki-ikäinen tyttö. Tai kohtahan hän on jo koululainen koska nyt käy jo eskaria…

Tyttö on aina ollut kovin isän tyttö. Osittain esikoisen vaikeuksien vuoksi isä on lähentynyt tyttäreensä enemmän, mutta nyt neidilläkin alkaa olemaan jo eskariuhman piirteitä. Ja arvatkaa vaan kenellepä niitä tunteita näytetään muulle, kun äidille? Isälle edelleen ollaan pikku mirri. Paitsi nyt kun neiti alkaa tajuamaan tilanteen oikeasti, sen että uusi nainen onkin hänen kilpailijansa. Mirrin kynnet saattaa aika pian alkaa kasvamaan.

Joka tapauksessa…

Kuka tunnistaa tilanteen, jossa äiti pyytää tytärtään nätisti 10 kertaa pukemaan vaatteet päälle. Kymmenen kerran jälkeen äiti pyytää vähemmän nätisti ja tytär purskahtaa itkuun. ÄITI MIKS SÄ AINA HUUDAT MULLE???

Isoveljeltä hienosti lainattuja manööverejä, kuten tavaroiden paiskomista kiukuspäissään, kokeillaan tämänkin tunteenilmauksen kanssa. Ja juuri kun olet saanut ruoan lautaselle ja perunat pilkottua, neiti toteaa näreissään että "miks sä äiti et koskaan anna mun pilkkoa perunoita". Onneks mä oon huumorintajuinen ja laskettuani kymmeneen syön itse ne pilkotut. 

Entä kun laitat nätisti ne vaatteet illalla valmiiksi jo siihen keittiön tuolille, jotta yh-aamu etenisi edes vähän helpommin. No ei se etene. Koska ne vaatteet on väärät. Tai ne oli jo eilen päällä. Siis miksi mun pitää aina laittaa nämä vaatteet??

Onneksi, ONNEKSI, onneksi  äidin syli on pitkän tauon jälkeen taas ruvennut kelpaamaan paremman puutteessa niin päästään yhdessä näistä mielenilmauksista yli. Halipusu ja pikkasen vielä minimökötystä niin voidaan jatkaa.

Siinä sitten keskellä ruuhkavuosia ihmettelet kun kaksvee ripustautuu jalkaan ja kasivee valittaa että on tylsää (toisinsanoen haluaa pelata kännykällä/tabletilla). Mutta mä silti NIIN rakastan noita lapsia. On ihan mielettömän ihanaa kun tytär alkaa kasvaa ja kehittyä ja hänen luonteensa alkaa vihdoin näkymään sieltä lapsenkiltteyden takaa. Ja kaikki uudet tavat ja manööverit.

Sunnuntaina illalla lasten tultua isältään neiti linnoittautui pikkuvessaan. Ovi lukkoon vaan ja siinä isoveljen kanssa ihmeteltiin, että millä ihmeen ruuvarilla me se ovi saataisiin auki. Onneksi se aukesi ihan puhumalla. Vieno punoitus poskissa ja huulipunani tuoksu hulmahti nenääni. Mä vaan pesin naamaa. Ja tuoksu oli kuulemma isän tyttöystävän laittamaa hoitoainetta suihkun jälkeen. Niinpä niin…



Mutta on hän niin rakas, keskimmäinen. Pitkään murehdin että jääkö hän keskimmäisen rooliin esikoisen ja juniorin viedessä meitä vanhempia täysillä. Mutta ei hän jää.
 
Hän on mun (meinasin kirjoittaa että meidän) sporttisneiti, jonka kunto ei lopu koskaan. Harrastaa kaikenlaista liikuntaa ja pärjää kaikessa hyvin. 

Yhdessä futisturnauksessa ihmettelin, kun muut tytöt yksi toisensa jälkeen tipahti ja mun neitiä ei kutsuttu vaihtoon. Valmentaja sanoi, että kun hän jaksaa juosta niin ei voi kutsua vaihtoon. Ei ole äitiinsä kyllä tullut, mutta ihanaa ja innostavaa on ollut seurata tätä pientä kaikessa.




Tyttären syntyessä hänellä oli musta tukka. Hänen nimensä tuli yhden tunturin mukaan. Tiesin jo silloin, että hän on meillä se joka valloittaa ne tunturit ja vuoret. Kilpisjärven tytär.