tiistai 31. lokakuuta 2017

Mitä taakseen jättää...


Minulla oli eilen mielenkiintoinen keskustelu. Itse asiassa jo elokuussa kun lasten isä kertoi tästä selän takana vehkeilystään ja halustaan erota, mieleeni muistui 14 vuoden takainen tilanne. Eli juurikin se kun aloimme seurustelemaan. 

Silloinhan hän ei todellakaan kertonut minulle, että asuu exänsä kanssa yhdessä, ja kun sivukautta kuulin tästä, hän sepitteli "tarinan", miksi on edelleen sormus sormessa vaikka netistä on etsinyt seuraa jo tovin. Tottakai minuun, siihen mennessä jo ihastuneeseen ihmiseen, tämä tarina upposi täysin. Vaikka hän muuttikin suoraan tämän edellisen naisensa luota minun luokseni. Vaikka hänellä oli edelleen kihlasormus vielä sormessa. Vaikka se hänen silloinen exänsä soitteli perään muutaman kuukauden.

Muistelin tätä hänen exänsä nimeä ja nykyinen usean lapsen äiti hänkin löytyi facebookista. Aikamoinen yhteensattuma, että edes muistin koko ihmisen nimen. Ja että hän ylipäätänsä suostui kanssani keskustelemaan niinkin vanhoista ajoista.

Kyllähän se niin oli, että hän ei tiennyt minusta kaikkea enkä minä todellakaan silloin tiennyt exän silloisesta tilanteesta kaikkea. Siksi siitä syntyikin silloin melkoinen hässäkkä, kun mies pyöritti kahta naista ja käytti puhumattomuuttaan silloin jo hyväkseen. Kaikki tunteet, joita minä olen nyt tuntenut exää kohtaan, on joku muu tuntenut minua ennen. Kaikki ajatukset exän käytöksestä ja piirteistä olivat yhteisiä. Huh huh, suoraan sanottuna.

Lopputulemana hän kyllä sanoi suoraan, että oli onnekas päästessään miehestä eroon ja että minäkin olen aivan samalla tavalla ja samoista syistä onnekas kunhan tästä pahimmasta pääsen yli.

Voi veikkoset, kuinka suuri huojennus siitä minulle tuli. Että on joku kokenut oikeasti saman ihmisen kanssa tämän saman asian ja vieläpä ihan samoista syistä. Ei sitä voi sanoin oikein kuvata, miltä se tuntui.

Että minä en ollutkaan se ainoa viallinen ja vaikea tyyppi, vaan toisella on ihan oikeasti tosi isoja ongelmia, jotka on niin syvällä ettei hän halua edes kohdata niitä.

Siksi mä kirjoitin tohon edelliseen postaukseen, että olen kiitollinen siitä että mies on uuden heilansa riesana. Meidän tie ei olisi voinut koskaan jatkua, muuten kuin että hän olisi oikeasti hakenut apua (tunne) elämänhallintaansa.

Hän vaan teki itse sen päätöksen lähteä, tilanteessa jossa niitä asioita olisi ollut viimein pakko kohdata, kun mm. lapsen kurituksesta tehtiin lastensuojeluilmoituksia. Hän kieltäytyi kohtaamasta ja kehittymästä ihmisenä ja päätti ottaa itselleen uuden palvelijan, reilusti itseään vanhemman naisen jota varmasti imartelee nuori ja halukas pienten lasten isä.


Onhan siinä kitkeryyttä ja katkeruutta, että miksi minä en kelvannut ja mitä olisin voinut tehdä enemmän. Mutta totuus on, että enempää en olisi voinut tehdä, jokainen on vastuussa omasta itsestään. Paitsi mä tietysti itsestäni ja lapsista.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusi blogini

Uusi blogini jonka aihealuetta yritän viritellä vähän uusille taajuuksille. https://ruuhkavuodetrokkaa.blogspot.com/