Kesä lähestyy

Kolmen mammalla alkaa pikkuhiljaa kevätväsymys taittua kevätmieleksi. Pääsiäinen on tulossa ja lasten kanssa perinteinen virpomishässäkkä on edessä. Eilen käytiinkin keskimmäisen tyttären kanssa hakemassa oksat, joita sitten loppuviikon koristellaan.

Vuosi sitten keväällä opiskelin kovaa vauhtia avoimessa. Tytär oli aloittanut päiväkodin ja nuorimmainen kävi puistossa jolloin käytin kaiken vapaa-ajan opiskelemiseen. Opinnot tietenkin jäivät sitten kesän jälkeen kesken, enkä ole vieläkään saanut oikein aikaiseksi niitä jatkaa. On tässä ollut vähän kaikkea muuta hässäkkää.

Arki on löytänyt omat rutiininsa. Siivoan kodin kunnolla lasten ollessa isäviikonlopulla. Ruokaa tehdään lasten kanssa yhdessä. Harrastukset kulkevat mukana, paitsi nyt esikoisen telottua pulkkamäessä ranteensa jäi koripallo sivuun.

Omassa mielessä pyörii monenlaisia itsensä satsaamisideoita. Kahden kriisivuoden jälkeen on paino noussut reippaasti ja se pitäisi nyt ensimmäisenä saada laskusuuntaan, jotta muu jaksaminen paranisi. Jossain vaiheessa mun tatska saa vähän lisäyksiä ja tukkatyylikin vaihtuu.  Vaatekaapin sisältöä olen jonkun verran uusinut, mutta mieluummin mahtuisin vähän pienempiin vaatteisiin.
 


Meillä on FB:ssä voimanaisten (eli eronneiden) ryhmä, jonka kanssa kävimme vähän laivalla toissaviikonloppuna. Teki hyvää päästä irrottelemaan ja tavata muita samassa tilanteessa olleita. Nähdä, että näistä tilanteista oikeasti selviää.

Samoin eroprosessi on saanut mielenkiintoisia käänteitä. Olen tavannut ex-miehen uuden naisystävän ja mikäli tilanne ei olisi tämä, voisin todeta että meistä voisi tulla hyvät ystävät. Senverran hyvin juttu luisti ja totesimme tosi monelta kantilta olevamme samanlaisia. Olen todella huojentunut tottakai kun tiedän, että lapsista pitää huolta fiksu ja järkevä nainen (sitä tietty ihmettelen, miksi fiksu ja järkevä nainen exän kanssa ylipäätänsä on kun paremmankin voisi saada).


Puhevälit exän kanssa ovat käytännössä olemattomat ( mutta ei se kai mitään uutta ole, viimeiset 10 vuotta ne on olleet olemattomat tai ainakin yksisuuntaiset). Minusta kai on tässä vähän leivottu syypäätä lasten ongelmiin, joten kai sitä syyllisyyttä yritetään kaataa mun niskaan. Mutta kai tuo on aika yleinen tapa tämmöisessä tilanteessa.

Mutta asia kerrallaan. Isot päätökset on jo takanapäin, omaisuus jaettu ja sopimukset paperilla. Henkiset jutut etenevät ajallaan. Huomaan sen kyllä, että kun isoin erorutistus on ohi, niin tunteet edelleen vellovat, eikä sille kai mitään voi. 15 vuotta on pitkä pitkä aika. Ja olihan meillä paljon hyvääkin. Toivotaan, että lisää hyvää on edessäpäin. Nyt on kuitenkin ihan viimeinen hetki alkaa huolehtia myös itsestäni.Koska hyvinvoivana jaksan huolehtia myös lapsistani!