Lasten riitely on vähentynyt todella dramaattisesti sen jälkeen kun mies lähti kotoa. Lapset auttavat mua kotitöissä halujensa ja taitojensa mukaan.
Katseltiin eilen illalla porukalla Possea ja naurettiin vatsamme kipeiksi. Ja sit katsottiin myös Avaraa luontoa ja ihasteltiin Uuden Seelannin hylkeenpoikasia. Me ei olla koskaan aikaisemmin katsottu telkkaria koko perheellä, enkä edes tiedä miksi.
Siis mitä?? Tämmöstäkö se perhe-elämä vois olla?
Kotona asuessaan lasten isä sulkeutui joko nikkaroimaan/säätämään tai räpläsi puhelintaan aamusta iltaan. Lapset varmaan kaipasivat isänsä huomiota riehumalla. Ja ne meidän erimielisyydet siitä, mihin niitä rajoja lasten kasvatuksessa (lasten isä: mitä ihmeen rajoja?) piti asettaa, aiheutti varmasti lapsille tosi paljon epävarmuutta kun äiti sanoi yhtä ja isä toista. Nyt on vain yksi aikuinen ja kun hän sanoo jotain, sen mukaan mennään.
Ei oo todellista, miten hyvä henki meillä on kotona. Tottakai mä itse vielä itkeskelen silloin tällöin ja otan yhteen lasten kanssa, mutta niitä ensinnäkin tapahtuu harvoin ja yhteenotot ovat huomattavasti pienempiä kuin vaikkapa viime keväänä. Varmaan lapset aistii minunkin paremman olon?
Ja tottakai lapset kiukuttelee vähän väliä mulle erosta, mutta koska tiedän että se suuttumus on oikeasti osoitettu isälle ja kuitenkin minuun he luottavat niin paljon, että uskaltavat tunteensa näyttää, niin yritän olla sen kaiken arvoinen ja luotettava aikuinen heille.
Ja miten helppo minun on olla! En hae enää hyväksyntää mihinkään. Vuosikaudet kipuilin omien haaveiden kanssa, oli se sitten elämäntaparemontti tai opiskelut, niin tukea kumpaankaan ei herunut. Päinvastoin elämäntaparemonttia torpedoitiin kantamalla kotiin herkkuja vuosikaudet, ja toisaalta opiskeluihin en saanut koskaan sitä kaipaamaani lapsivapaata aikaa iltaisin. Ei sitä aikaa nytkään ole, mutta eipähän tarvitse vaivata päätä silläkään että odottaisi ja toivoisi toisen tekevän jotain asian eteen. Kaikki on mun päätettävissäni, ihan itsenäisesti saan tehdä päätökset omien ja lasten puolesta. Ihan huikeaa!
En sais sanoa tätä, mutta sanon silti, oon onnekas loppujen lopuksi että hän lähti toisen naisen riesaksi! Olin niin paljon yrittänyt saada asioita meidän perheessä toimimaan, että hukkasin jo itseni. Nyt pikkuhiljaa alan palautumaan siksi ihmiseksi mikä olen pohjimmiltani.
Onhan tässä pitkä tie edessä. Mutta kuten sanonta kuuluu, äidin voidessa hyvin voi koko perhe hyvin. Oikein mukavaa alkavaa viikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti